aNiMaAtIoPaJojA pÄiVäKodEilLe jA kOuLUilLe
Pirkanmaan Elokuvakeskus ry järjestää animaatio- ja muita
elokuvapajoja. Jatkamme sekä “Tarinat maailmalta” teeman ympärille
(kansantarinoita eri maista), mutta aiheen ja teeman voi valita myös
oman opetuskokonaisuuden, paikan ja paikkakunnan tarkoitusperiä
hyödyntämään ja oppilaiden omaa mielikuvitusta käyttäen.
Animaatiopaketin
tai vastaavan mediakasvatuspaketin voi räätälöidä tarpeitanne
vastaaviksi. Jo entuudestaan hyväksi havaittu animaationtekoprosessi
vie yleensä talossanne noin 2 – 4 päivää. Tämä työpaja edellyttää
käsikirjoituksen kirjoittamisen ja animaation hahmojen
askartelemisen ennen varsinaisen työpajan alkamista. Näihin
työpajoihin saatte kuitenkin hyvän ohjeistuksen ja mahdollisuuksien
mukaan myös konsultointikäynnin. Itse työpajapäivinä elokuva
kuvataan ja äänitetään. PEK:in työntekijät jälkityöstävät eli
editoivat elokuvan.. Kun editointi on valmis, saa ryhmänne saa
itselleen kappaleen valmista elokuvaa DVD ja/tai VHS-muodossa.
Osallistujat voivat myös ostaa itselleen oman kappaleen omaa
elokuvaansa.
Animaation
kuvaamisen lisäksi animaatiopajapäivänä on mahdollisuus tutustua
myös erilaisiin elokuvan esihistoriallisiin välineisiin. Mukana on
erilaisia askartelutehtäviä, jotka johdattavat lapsen liikkuvan
kuvan maailmaan.
Myöhemmin
elokuvien tarina jatkuu erilaisin festivaaliesityksin Suomessa ja
jopa ulkomailla. Osa pajoissa tehdyistä elokuvista on niittänyt
mainetta ja kunniaa maailmalla. Lisäksi YLE:n lasten ja nuorten TV
on esittänyt lukuisasti työpajojen tuloksia mm Pikku Kakkosessa
Animaatiopajan
kautta voidaan käsitellä erilaisia aiheita. Elokuvan teema voi
liittyä useiden eri oppiaineiden sisältöihin. Elokuva on myös usean
eri taiteellisen prosessin yhdistymä. Työpaja on myös
mediakasvatusta parhaimmillaan. Työpajan "ohjehinta" on 500 €, mutta
korvaus riippuu mm pajan laajuudesta, pajojen lukumäärästä ym.
Lisätietoa Maikki Kantola / Mediapedagogi / Pirkanmaan elokuvakeskus
ry / Videotivoli festivaali
Puhelin 03 - 222 6236 / 040 – 507 4487 /
maikki@videotivoli.fi
|