|
AKATEEMIKKO AKI KAURISMÄKI |
|
|
Ma 8.9. klo 17.30 VALEHTELIJA (1981) Tampereen elokuvajuhlilla 1981 räjähti, kun elokuva oli esitetty. Kaikki paikallaolijat tiesivät uuden aikakauden alkaneen suomalaisessa elokuvassa. |
|
|
Ma 15.9. klo 16.15 SAIMAA-ILMIÖ (1981) Kolmen kärkiyhtyeen Saimaan ympäriajoon kuuluu rockia ja dopingia. |
|
|
Ma 22.9. klo 16.45 RIKOS JA RANGAISTUS (1983) Rikos ja rangaistus -romaanin modernissa sovituksessa, Aki Kaurismäen varsinaisessa esikoisohjauksessa, teurastaja Antti Rahikainen (Markku Toikka) murhaa vanhan liikemiehen ilman sen selvempää syytä ja tulee myös heti tekonsa jälkeen nähdyksi. Aamulehden kriitikko Erkka Lehtola lumoutui ohjaajan taidokkaasta kuvakerronnasta. |
|
|
Ma 6.10. klo 17.00 CALAMARI UNION (1985) Noin viisitoista Frankia ja yksi Pekka (Markku Toikka) kokevat elinolosuhteensa Kallion työläiskaupunginosassa liian raskaiksi ja päättävät lähteä kohti myyttistä Eiraa, josta ovat kuulleet vanhempiensa puhuvan. |
|
|
Ma 13.10. klo 17.00 VARJOJA PARATIISISSA (1986) Roskakuski Nikander (Matti Pellonpää) tapaa Valintatalon kassalla työskentelevän Ilonan (Kati Outinen) ja heidän välilleen kehittyy vähitellen ongelmainen rakkaustarina. alkukuvana: ROCKY VI (1986) Sylvester Stallonen Rocky-saagasta ja etenkin sarjan neljännestä osasta ironisen inspiraationsa saaneessa lyhytelokuvassa amerikkalainen Rocky (Silu Seppälä) ja neuvostoliittolainen Igor (Sakari Kuosmanen) kohtaavat Helsingin Kisahallin nyrkkeilykehässä. |
|
|
Ma 20.10. klo 16.30 HAMLET LIIKEMAAILMASSA (1987) Aki Kaurismäen kirjallisuusklassikkotulkintojen sarja sai jatkokseen omalaatuisen, suomalaisen liike-elämän ja juppikauden yritysmaailmaan sijoitetun version William Shakespearen tunnetuimmasta näytelmästä. alkukuvina: THRU THE WIRE(1987) "Jossakin Alabaman ja Utahin välimaastossa" vankikarkuri (Nicky Tesco) pakenee yöhön ja vaihtaa linnakundin pukimet roskalaatikon vierestä löytämäänsä hattuun ja trench coatiin. ja RICH LITTLE BITCH (1987) Rich Little Bitch on Hamlet liikemaailmassa -elokuvan yhteydessä kuvattu Melrose-yhtyeen samannimisen kappaleen musiikkivideo, elokuvassakin nähdyn soittokohtauksen laveampi, tummanpuhuva versio. |
|
|
Ma 27.10. klo 17.00 ARIEL (1988) Kaivos suljetaan jossakin pohjoisessa ja työttömäksi jäänyt Taisto Kasurinen (Turo Pajala) kohtaa paikallisessa kuppilassa niin ikään työttömäksi jääneen isänsä (Erkki Pajala). Isä antaa pojalleen perintönä Cadillacinsa avaimet, hyvästelee lakonisesti jälkikasvunsa ja ampuu itsensä baarin vessassa. Kasurinen lähtee etelään uuden ja paremman tulevaisuuden toivossa. alkukuvana: L.A.WOMAN (1988) Leningrad Cowboys -yhtyeen musiikkivideoiden sarjassa The Doors -yhtyeen hitin energisen livetulkinnan tallennus saa seurakseen poliittisesti latautuneita valokuvia mm. sodan runtelemista lapsista ja hymyilevästä presidentti Ronald Reaganista. Bändin ripeätempoisessa ja silottelemattomassa esiintymisessä on aidon raakaa rock-henkeä. |
|
|
Ma 3.11. klo 17.00 LENINGRAD COWBOYS GO AMERICA (Suomi/Ruotsi 1989) "Maailman huonoin", töyhtötukkainen ja piikkikärkikenkiin sonnustautunut rock-yhtye harjoittelee jossakin tundralla. Keikkaa ei tahdo millään löytyä ja bändi päättää matkustaa Amerikkaan, missä ne "ostavat mitä paskaa tahansa". alkukuvana: THESE BOOTS (1992) THESE BOOTS kertoo "Suomen historian vuosilta 1952-1969" ja alkaa päähenkilön (Mato Valtonen) syntymästä |
|
|
Ma 10.11. klo 17.15 TULITIKKUTEHTAAN TYTTÖ (Suomi/Ruotsi 1989) Onnettomissa perheoloissa äitinsä (Elina Salo) ja isäpuolensa (Esko Nikkari) kanssa asuva yksinäinen Iris (Kati Outinen) työskentelee tulitikkutehtaassa ja unelmoi suuren rakkauden löytämisestä, romanttista kirjallisuutta vapaa-aikoinaan ahmien. |
|
|
Ma 17.11. klo 17.00 I HIRED A CONTRACT KILLER (Englanti/Saksa/Suomi/Ruotsi 1990) Ranskalainen pikkuvirkamies Henri Boulanger (Jean-Pierre Léaud) työskentelee lontoolaisessa virastossa kunnes saa eräänä päivänä yllättäen lopputilin. Työ on ollut yksinäisen miehen elämän koko sisältö ja tämä päätyy päättämään päivänsä. |
|
|
Ma 24.11. klo 16.30 BOHEEMIELÄMÄÄ (1991) Kaurismäen Ranskassa ja ranskaksi kuvaama sovitus Henri Murgerin Boheemielämää-romaanista kertoo kolmen taiteilijan - albanialaisen maalari Rodolfon (Matti Pellonpää), kirjailija Marcel Marxin (André Wilms) ja säveltäjä Schaunardin (Kari Väänänen) - elämänkamppailusta ja ystävyydestä taiteilijaelämän ja köyhyyden koukeroissa. alkukuvana: THOSE WERE THE DAYS (1991) Muukalainen (Silu Seppälä) saapuu öisessä Pariisissa korttelikapakkaan, joka on täynnä Leningrad Cowboys -yhtyeen jäseniä. |
|
|
Ma 1.12. klo 17.15 TOTAL BALALAIKA SHOW (1993) Leningrad Cowboys -yhtyeen kokonaismytologian hurjimpia tähtihetkiä oli 12.6.1993 Senaatintorilla, yhdessä Puna-armeijan kuoron kanssa järjestetty suurkonsertti, jonka musiikillisessa kirjossa yhdistyivät rock 'n' rollin klassikkojen ja venäläisten kansansävelmien, maailmanmusiikin ja meksikolaistyyppisten torviarrien taidolla koottu ja sovitettu kokonaisesitys. |
|
|
Pe 5.12. klo 17.30 PIDÄ HUIVISTA KIINNI, TATJANA (1993) Kahviin addiktoitunut Valto (Mato Valtonen) ja hänen Koskenkorvaa estoitta litkivä automekaanikkoystävänsä Reino (Matti Pellonpää) - kaksi pohjimmiltaan ujoa peräkammarin poikaa - lähtevät Valton Volgalla tien päälle ja kohtaavat pian virolaisen Tatjanan (Kati Outinen) ja valkovenäläisen Klavdian (Kirsi Tykkyläinen), joille lupaavat antaa kyydin satamaan |
|
|
La 6.12. klo 14.00 LENINGRAD COWBOYS MEET MOSES (Suomi/Ranska/Saksa 1993) Leningrad Cowboys Go America -elokuva jatko-osa alkaa Meksikosta, jonne yhtye ensimmäisen elokuvan lopussa päätyi. Paljon on tapahtunut ja bändi on vajonnut tequilan ääreen ja rappiolle - suurin osa muusikoista on kuollut viinaan. |
|
|
Ma 8.12. klo 16.30 KAUAS PILVET KARKAAVAT (1996) Kaurismäen Suomi-trilogian ensimmäinen, Matti Pellonpään muistolle omistettu osa Kauas pilvet karkaavat, kertoo hovimestari Ilonasta (Kati Outinen) ja hänen raitiovaununkuljettajana työskentelevästä miehestään Laurista (Kari Väänänen). |
![]() |
|
Pe 12.12. klo 16.30 JUHA (1999) Juhani Ahon klassisen kolmiodraama Juhan mykkäelokuvasovitus kertoo maanviljelijäpariskunnasta - Juhasta (Sakari Kuosmanen) ja hänen vaimostaan Marjasta (Kati Outinen) -, joiden yhteinen arki häiriintyy kun kaupunkilaisviettelijä Shemeikka (André Wilms) ilmestyy yllättäen heidän elämäänsä. |
![]() |
|
La 13.12. klo 14.00 MIES VAILLA MENNEISYYTTÄ (2002) M (Markku Peltola) saapuu öiseen Helsinkiin, nukahtaa puistonpelkille ja tulee pahasti hakatuksi. Hänet ehditään jo todeta sairaalassa kuolleeksi mutta M herääkin henkiin ja päätyy köyhien asuttamaan konttikylään, kaupungin laitamille. alkukuvana: DOGS HAVE NO HELL (2002) 10-minuuttinen Dogs Have No Hell on tarina putkasta vapautuvasta miehestä (Markku Peltola), joka rakentaa humoristisesti juuri elokuvan keston mittaisessa ajassa elämänsä kuin pikavauhdilla uudelleen; sopii liikeasiat kuntoon, hakee naisystävänsä (Kati Outinen) kuppilasta mukaansa, hankkii heille sormukset ja ennättää vielä yhteiselle junamatkalle kohti Siperian öljykenttiä. Heidän istuessaan yhdessä junavaunussa mies katsoo ulos hämärtyvään maisemaan ja pohdiskelee, onko Isänmaa vielä siellä. Juna katoaa yöhön. |
![]() |
|
Ma 15.12. klo 16.30 LAITAKAUPUNGIN VALOT (2006) Ruoholahden modernissa teollisuusmiljöössä yövartijana työskentelevä Koistinen (Janne Hyytiäinen) on yksinäinen mies, jota työkaverit armotta kiusaavat. Hän unelmoi omasta firmasta ja kertookin asiasta rannan varrella nakkikioskia pitävälle Ailalle (Maria Heiskanen), jolla tuntuu olevan Koistisen tietämättä enemmänkin tunteita yövartijaa kohtaan. alkukuvina: BICO (Suomi/Portugali 2004 Kaurismäen Portugalissa ohjaama lyyrinen dokumenttielokuva kertoo pienestä karusta vuoristokylästä, joka elää omassa suljetussa ajassaan keskellä historian muutoksia. ja VALIMO (2007) Aki Kaurismäen uusin lyhytelokuva Valimo on osa Cannesin elokuvafestivaalien useista eri episodeista rakentuvaa juhlaelokuvaa Chacun son cinema, jonka tekijöiksi kutsuttiin 35 maailman tämän hetken parasta ohjaajaa. |
![]() |